Crd Systems Oy - Suomalaista
Järjestelmätuotantoa

Yli 20 vuoden vahva tausta lipunmyynnin,
kassajärjestelmien ja kulunvalvonnan parissa.

TUTUSTU YRITYKSEEN

2000- luvun alussa CRD Systems Oy teki jo Suomen ensimmäisiä sähköposti- lipuntoimitusjärjestelmiä ja niihin liittyviä kulunvalvontalaitteita erilaisiin tapahtumiin.

2007 laskettelukeskukset ottivat yritykseen yhteyttä, sillä nekin tarvitsisivat modernia kulunvalvontaa. Laskettelukeskuksilla oli valmiina portit, mutta niissä täysin vanhentuneet lipunlukuratkaisut. 

CRD Systems tarttui haasteeseen ja kehitettiin ensimmäinen kokonaisratkaisu, jossa laskettelukeskuksen kassa pystyi aktivoimaan lipun käyttöoikeuden ja vanhoihin portteihin integroitiin modernit lukijat, jotka avasivat portit lipun ostaneille. Sittemmin lipuille tuli mahdolliseksi myös ladata arvoa vaikkapa rinneravintolassa käytettäväksi. CRD Systemsin ratkaisuja alkoivat käyttää laskettelukeskukset Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä.

Nykyään asiakaskunta on laajentunut laskettelukeskuksista autopesuloihin, tapahtumapuistoihin, laivayhtiöihin ja muihin toimijoihin, jotka käyttävät lippuja ja rannekkeita, asiakas- tai jäsenkortteja liiketoiminnassaan kulku ja/tai maksuvälineinä.

Me saamme toteutettua esimerkiksi tapahtumanjärjestäjille palvelukokonaisuuden , joka sisältää kaikki peruselementit: 24/7 päivystys, lipunmyynti, kulunvalvonta, kassajärjestelmä lisäosineen kuten työajanseuranta, varastonhallinta, reaaliaikaiset tilastot, kirjanpitointegraatiot jne.

Kun kaikki asiakkaan data on samassa paikassa ja sille voidaan tehdä ihan mitä asiakas haluaa, on helppoa perustella, miksi valita meidän järjestelmämme monen (ehkä paremmankin) yksittäisen ja erillisen järjestelmän sijaan. Koottu ja yhdessä paikassa hallittava data ei ole vain turvallisuustekijä, vaan myös helpottaa monella tavalla asiakkaan toimintoja, vähentää inhimillisiä virhetekijöitä ja säästää huomattavasti aikaa.

LASKETTELUKESKUKSET

Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä laskettelukeskukset käyttävät CRD Systemsin kokonaisratkaisuja, joissa kassajärjestelmä tukee lipunmyyntiä ja hiihtoportteja. Yhdelle lipulle voi ladata kulkuoikeuden lisäksi esimerkiksi tuotteita tai arvoa rinteen ravintoloissa käytettäviksi.

URHEILUTAPAHTUMAT

Sisäänpääsylipulle voi ladata vaikka makkaraperunat ja limun tai arvoa väliajalla käytettäväksi. Kassajärjestelmä kuittaa kulun ja arvon käytetyiksi. Voit myydä lippuja ja lipputuotteita vaikka verkkokaupassasi integroituna CRD Systemsin edistyneeseen kassajärjestelmään.

FESTARIT

Festarilipulla portista sisään ja lippu, johon on ladattavissa arvoa vaikka olutteltassa käytettäväksi! Lipulle ladattu festariraha tarjoaa huolettomuutta ja turvallisuutta myös asiakkaillesi!

MESSUT JA TAPAHTUMAT

Sisäänpääsylipulle voi ladata sisäänpääsyoikeuden lisäksi arvoa vaikka verkkokaupassasi myytävien lipputuotteiden muodossa. Tarjoa VIP-asiakkaille messu-virvokkeet lipulle valmiiksi ladattuina! Kassajärjestelmäsi kuittaa lippujen kulun ja ladatun arvon käytetyiksi.

PALVELU KUUKAUSIVELOITUKSELLA

CRD Systemsin kokonaisratkaisuja hyödynnetään mm. autopesuloissa. Asiakas saa ilmaisen ”jäsenkortin”, jonka rekisteröi pankkitunnuksillaan. Asiakas voi sitten huoletta ajaa autopesuun niin usein kuin haluaa ja laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa.

SAITKO IDEAN? HERÄSIKÖ KYSYMYKSIÄ?

Ota yhteyttä CRD Systemsin mukaviin järjestelmäkehittäjiin, jotka ovat toimineet lipunmyyntiin, kassoihin ja kulunvalvontaan liittyvien asioiden parissa jo noin 20 vuotta. Järjestelmiä kehitetään asiakkaan tarpeisiin, täysin asiakaslähtöisesti. Eli tehdään myös asioita, kun niitä aletaan kyselemään ja tilaamaan.

CRD SYSTEMS OY - SUOMALAISTA JÄRJESTELMÄTUOTANTOA

2000- luvun alussa CRD Systems Oy teki jo Suomen ensimmäisiä sähköposti -lipuntoimitusjärjestelmiä ja niihin liittyviä kulunvalvontalaitteita erilaisiin tapahtumiin.

2007 laskettelukeskukset ottivat yritykseen yhteyttä, sillä nekin tarvitsisivat modernia kulunvalvontaa. Laskettelukeskuksilla oli valmiina portit, mutta niissä täysin vanhentuneet lipunlukuratkaisut.

CRD Systems tarttui haasteeseen ja kehitettiin ensimmäinen kokonaisratkaisu, jossa laskettelukeskuksen kassa pystyi aktivoimaan lipun käyttöoikeuden ja vanhoihin portteihin integroitiin modernit lukijat, jotka avasivat portit lipun ostaneille. Sittemmin lipuille tuli mahdolliseksi myös ladata arvoa vaikkapa
rinneravintolassa käytettäväksi. CRD Systemsin ratkaisuja alkoivat käyttää